Aloitan lopusta, alkuun päästäkseni

<p>(Matti Savolaisen puhe Karin muistotilaisuudessa)</p> <h2>Rakkaat Karin omaiset, arvoisa saattoväki; hyvät ystävät!</h2> <p>Vähän yli puoli vuotta sitten; lauantai-aamu Ylen tv-studioilla Pasilassa. Oli siirrytty jo niukasti keväästä kesän puolelle; studioryhmää ympäröivä luonto viheriöi täyttä päätä.</p> <p>Lauantai-aamujen kansakunnan herättäjä, Lauantaivekkari , "ajettaisiin ulos" viimeisen kerran studio 4:lta. Suora lähetys, joka oli alkanut 09.05, läheni klo 10.00 loppuaan. Juontajat, Inari Uusimäki ja Saku Heiskanen siirtyivät ohjelman päättävään loppujuontoon:</p> <p>-- Lopuksi hyvät katsojat, haluamme onnitella työryhmämme puolesta eläkkeelle siirtyvää pitkäaikaista studio-ohjaajaamme Kari K Laurlaa, Kentsua, pienellä lahjalla. Kentsu tuletko tänne? Ja Kentsu tulee niin kuin studio-ohjaajan kuuluu, luurit korvillaan, vilahtaakseen ohikiitävän hetken julkisuuden valokeilassa ennen ohjelman lopputekstien vyörymistä kuvaruutuun.</p> <p>Valojen sammuttua studio 4:lla, Inari, Saku, Sigin Eeva ja Savolaisen Masa saattelevat lähetyksessä olleet vieraat jatkamaan alkukesän viikonlopun viettoaan. Ehkä joku heistä poikkeaa vielä Eevan, studio 2:n neuvotteluhuoneeseen kattamaan aamiaispöytään, jonka antimista - jälleen kerran - niin vieraat kuin Lauantaivekkarin tiimiläisetkin olivat voineet nauttia.</p> <p>Vieraat olivat poistuneet. Tietty haikeus väreili studio 2:n aulassa.</p> <p>Kari piipahti studio-ohjaajien työhuoneeseen huoahtamaan hetkeksi ennen vielä edessä olevaa sunnuntaivekkarin "purkitusta" st.3:lla.</p> <p>Vaikka Kentsu oli saanut suorassa lähetyksessä vekkarityöryhmien ydinporukan hänelle antaman läksiäislahjan, hänelle oli esitetty välittömästi pyyntö, ettei hän avaisi pakettia ennen kuin se luovutettaisiin hänelle uudestaan pienessä piirissä saatesanojen kera. Kentsu totteli, sotilaallisesti, käskyä!</p> <p>Odotin hetken, ehkä viisi, kymmenen minuuttia. Sitten marssin maskeerauksen puolelle hakemaan sunnuntaivekkarin juontajakaksikon Paula Lehdistön - vielä "paplaripäisenä" - ja Raimo Vakkurin Kentsua hyvästelemään. Myös Erkki Tiihonen, maestro, liittyi seurueeseen.</p> <p>Studio 2:n neuvotteluhuoneesta löysin vielä Inarin, Sakun ja Eevan jälkipalave-reristaan; ohjaaja Roope Koistinen oli jo ehtinyt lähteä. Siirryimme ns. lasi-studioon. Vain Kentsu puuttui. Noudin hänet.</p> <p>Pyysin lahjapaketin vielä kerran haltuuni. Avasin reservissä olleen saatekortin. Siinä luki suunnilleen näin, lämpimällä huumorilla höystettynä:</p> <dl> <dd>Herra Kenraali, Teidät tunnetaan yleisesti isänmaallisena miehenä, kiireestä kantapäähän. Me allekirjoittaneet tunnemme Teidät myös miehenä, jolla on sydän oikealla paikallaan. Onnittelumme!<br /> </dl> <p>Kentsu avasi lahjakäärön. Sieltä kuoriutui marsalkka Mannerheimista kertova, upeasti kuvitettu, vast'ikään julkistettu arvoteos. Juhlinnan kohde vaikutti silmin-nähden otetulta.<br /> -- Kiitos, vetää sanattomaksi.<br /> Kentsu ei päässyt ilman marskiaan eläkkeelle, siitä me pidimme huolen.</p> <p>Olen halunnut tuoda tähän tilaisuuteen edellä kertomallani "hipaisulla" viestin niiltä ihmisiltä, jotka työyhteisössämme pitivät Karista varauksettomasti. Karin, Kentsun, kuinka vaan, monisäikeisessä persoonassa hallitsevana läikkynyt kanssaihmisiään virkistänyt huumori, jossa ei vierastettu itseironiaakaan, jätti meihin hänet hyvin tunteneisiin pysyvän, kaipaavan ja häntä arvostavan muiston.</p> <dl> <dd>Tämä maa, jonka näemme, ei ole kaikki.</p> <dd>On toinen maa, jossa meille kuiskataan: tervetuloa kotiin.<br /> </dl> <p>Näin kuuluu meidän, Karin työtovereiden, teille omaisille Karin muistoksi osoittamamme adressin muistolause.<br /> Hyvää iäisyysmatkaa, Kentsu.</p> <p><i>Matti T. Savolainen</i></p>