K2V


Partioheraldikkojen perustajajäsen ja kantava voima Kari Laurla
menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen 10.2.2006.

Kari Laurlan kiinnostus heraldiikkaan heräsi jo 1950-luvulla. Ensimmäiset heraldiset tilaustyöt syntyivät vuonna 1963. Tästä alkoi Laurlan toiminta heraldisena taiteilijana ja tutkijana. Hän ehti suunnitella ja piirtää noin 170 sukuvaakunaa, 140 järjestölippua, 110 pöytästandaaria ja 90 isännänviiriä sekä kymmeniä merkkejä ja logoja.

Päätyö oli koko ajan studio-ohjaajana Yleisradiossa 1962-2004. Taiteellisen työn lisäksi Laurla teki ansiokasta heraldista tutkimustyötä. Hän julkaisi yli neljäkymmentä heraldista teosta, valtaosan omakustanteena. Näistä mainittakoon Itä-Karjalan tunnuksia, Liettuan vaakuna ja lippu sekä Latvian lippu ja vaakuna. Heraldisten näyttelyjen järjestäminen oli Laurlalle läheinen asia. Hän järjesti vuodesta 1967 lähtien yli neljäkymmentä näyttelyä suomalaisesta heraldiikasta. Näistä näyttelyistä kaksitoista on järjestetty ulkomailla.

Laurlan heraldista asiantuntemusta on käytetty hyväksi useissa yhteyksissä. Hän toimi Suomalaisuuden Liiton liputustoimikunnassa 1980- ja 1990-luvuilla, Viron valtion heraldisen neuvoston jäsenenä vuodesta 1993 sekä oli jäsenenä useiden kirjojen toimituskunnissa, esimerkiksi Maailman lippukuvasto ja Suomen lippu kautta aikojen.

Järjestötoiminnan saralla Laurla oli perustajajäsenenä Partioheraldikot ry:ssä vuonna 1972. Hän toimi pitkään yhdistyksen puheenjohtajana ja oli sen kunniajäsen. Laurla järjesti yhdistyksen puitteissa alun toistakymmentä heraldiikan kurssia. Laurlan aloitteesta perustettiin myös Suomen Partiolaisten tunnustoimikunta. Laurla oli partiolainen vuodesta 1949. Partioansioistaan hän sai mm. Suomen Partiolaisten hopeisen ansioristin, Suomen Vapaan Partioryhmän kultaisen kiitollisuuden merkin ja Partioheraldikkojen taideristin sekä kultaisen ansioristin smaragdilla.

Laurla kuului jäsenenä Suomen Heraldiseen Seuraan, Collegium Heraldicum Fennicumiin sekä useisiin ulkomaalaisiin alan yhdistyksiin. Lisäksi hän keräsi ainutlaatuisen heraldisen kirjaston. Heraldisista ansioistaan Laurla sai Suomen Leijonan ritariristin itsenäisyyspäivänä 2005. Viron valtio myönsi Laurlalle Maarjamaan Ristin ritarikunnan V luokan kunniamerkin vuonna 2002.
T.H.


Liehuvat Värit -lehti 1/2006 on K2V:n muistonumero.

Karin siunaus toimitettiin 4.3.2006 Pyhän Henrikin Katedraalissa Helsingissä.
Karin lapsia voi muistaa taloudellisesti, tili 147035 - 297166.

K2V PartioWikissä